Sain kunnian leipoa täytekakun ystäväni tyttären syntymäpäiville.Kaukusta piti ensin tulla kinuskikakku,mutta minulla meinaa aina käydä niin että suunnitelma muuttuu hyvinkin taajaa tahtia kakun edetessä :D Tässä siis kun aloin keitellä kinuskia huomasi ettei löydy fariinisokeria.Päätinmpä kokeilla tavallisella ja eihän siitä kinuskia tullut mutta Omaria tuli!!Seos oikeasti maistui ihan omar-karkeilta ka koostmus oli myös samanlainen hieman jauhomainen.

no ei se mitään.Päälle piti ripotella kaakaojauhetta mutta ylläri ylläri sitä ei ollut.Sen tilalla on sitten kaakaotomusokeria.Siitä jäi kiva violetti väri koska omar oli jo kivikovaa hyvin nopeasti niin tomusokeri ei kerännyt kosteutta siitä.

Pohjana perus sokerikakkupohja.Ohje jo aiemmissa postauksissa esim täällä.


Väleistä löytyy mansikkahilloa,banaania ja kermavaahtoa.Kostutus marjamehulla.Pursotukset on Flora vispiä ja tähti tyllalla pursotettu.

 

Sain toukokuun paketissa sly:ltäni ihania suklaaruusuja ja ne pääsivät heti käyttöön.Numero-kynttilä on sekatavarakaupasta ostettu.

Nimi-spritsauskaan ei mennyt ihan nappiin kun tein sen suoraan kakun päälle mutta selvän saa :DD

Kaiken sähläyksen jälkeen kakku kuitenkin oli kuulemma hyvää.

 

                        ONNEA VIELÄ RENJA!!!<3